Kun teatterissa ihminen katsoo toista ihmistä, hän näkee itsensä. Juha Hurme on sanonut joskus osuvasti, että teatteri on 2500 vuotta vanhaa empatiakoulutusta sekä tekijöille että katsojille. Empatia eli kyky asettua toisen asemaan on teatteritaiteen keskeisin kyky. Se on siten välttämätön taito sekä näyttelijälle että katsojalle.
Näyttelijäopiskelija Veera Herranen haastatteli Juha Hurmetta opinnäytetyöhönsä ”Empatian voima – Teatterin parantava potentiaali”. Opinnäytteessä Herranen kirjoittaa haastattelun annista mm. seuraavasti: ”Hurmeen esimerkki siitä, että ihminen samaistuu Nalle Puhin tilanteeseen, jossa hunaja on loppu ja ymmärtää itse olleensa samankaltaisessa tilanteessa ja sitä kautta pystyy ymmärtämään Nalle Puhin tunteet, kertoo olennaisesti teatterin potentiaalista empatiakyvyn opettajana. (Hurme 25.9.2019.) Se kytkee meidän omat tunteemme näkemäämme ja kokemaamme ja opettaa meitä asettumaan toisen ihmisen puolelle. Teatterissa on onneksi nähtävissä jo kehitys, jossa lavalla nähdään monenlaisia ihmisiä ja kehoja, jolloin empatiakyky erilaista ihmisyyttä kohtaan kasvaa.” (Herranen, Veera, 2020)
Yhteiskuntamme on ylittänyt murroksen, jossa tekoäly on noussut ihmisen rinnalle. Robotit pystyvät tekemään monia töitä, joihin ennen tarvittiin ihmistä. Tätä suuntausta emme voi enää väistää. Merkittävää on kuitenkin ymmärtää, ettei automatisointi voi koskaan sivuuttaa ihmistä kaikessa. Ihmisaivot peittoavat aina koneen asioissa, joissa tarvitaan empatiaa. Hyvään yhteistyöhön ja sujuvaan ongelmanratkaisuun tarvitaan läsnäolevaa katsetta ja syvää yritystä ymmärtää niin toisen ajatuksia kuin tunteitakin. Tähän eivät robotit koskaan pysty.
Ihmisen on hyvä olla empaattinen muita kohtaan, mutta on tärkeä kokea myös itsemyötätuntoa eli empatiaa itseään kohtaan. Ymmärrys ympäröivästä todellisuudesta ja ymmärrys omasta itsestä vaihtuvissa tilanteissa voi parhaimmillaan lisätä kunnioitusta ja arvostusta. Arvostus voi lisätä suojeluntarvetta. Ihminen suojelee sitä, minkä kokee tärkeäksi, jopa pyhäksi. Se säilyy, mitä suojellaan.
Ohjaustaiteen professori Saana Lavaste on kirjoittanut empatiasta vuonna 2019 Kansallisteatterin blogitekstissä ”Kolme syytä miksi teatteria tarvitaan tulevaisuudessakin – demokratia, empatia, katharsis”. Lavaste sanoo nyrkkisääntönä olevan, että mitä vähemmän toinen muistuttaa meitä itseämme, sitä vaativampaa meidän on tuntea tuota toista kohtaan empatiaa. Lavasteen mukaan kyky tuntea empatiaa vieraita ihmisiä kohtaan vaatii enemmän ”empatialihaksia” kuin kyky tuntea empatiaa omaa perhettä kohtaan. ”Jos pystyy tuntemaan empatiaa kaikkia ihmisiä kohtaan, entäpä muunlajisia eläimiä kohtaan? Teuraseläimiä? Kaloja? Entä puita kohtaan?” (Lavaste 2019.)
Vaikka empatia on taitona tärkeämpää nyt kuin koskaan aiemmin, vaikuttaa se kuitenkin olevan nykyihmiseltä katoava kyky. Kunnioitus kaikkea elollista kohtaan vähenee. Empatian sanotaan olevan ajattelun taito muiden taitojen joukossa. Sitä voisi harjoitella ja harjoittelun myötä kyvyn voisi saada jokainen aktiivisemmin käyttöönsä, mutta monesta syystä johtuen emme vain tee niin. Joku kokee, että empatia olisi syntymässä saatu ominaisuus, eikä edes yritä harjoitella sitä. Niin helppo kuin olisi syyttää nykyihmistä laiskuudesta, on kenties osansa myös keskustelumme polarisoitumisella ja algoritmeillä, jotka eivät suosi kuin kuplautumista. Moni itseään empaattisena pitävä ei tule ajatelleeksi, että pysyttäytyy pitkälti vain oman totuuden edustajien vaikutuspiirissä. Tällöin oma totuus nousee kuin vahingossa yleisen, jopa yhteisen hyvän ohi. Suuntaus ei ole kenellekään toivottavaa. Empatiakykynsä kadottavan ihmiskunnan suunta kun karuimmillaan on vain ekokriisi. Ja hupsista heijaa, sehän onkin jo ympärillämme!
Saana Lavaste sanoo tekstissään:”Jos pystymme lajina kasvamaan empatiankyvyssämme tasolle, joka kattaa sisäänsä kaiken elollisen, alamme väistämättä toimia tavalla, joka mahdollistaa oman hengissä säilymisemme.” (Lavaste, 2019). Emme puhu empatian suhteen siis mistään sen vähemmästä kuin omasta elinehdostamme. Omantunnon kysymysten käsittely, moraalisen mielikuvituksen kehittäminen, sivistyksellinen empatia – kaikki mahdollista teatterin keinoin. Olkaamme siis monipuolisen teatterin vaikutuspiirissä ylpeydellä, ilolla ja oppimisen riemulla. Harrastakaamme, altistakaamme itseämme monenlaisille tarinoille ja monenlaisille ihmiskuville. Niin teatteri tekee hyvää.
Tytti Vänskä
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/317946/Herranen_Veera_2020.pdf?sequence=1&isAllowed=y, viitattu 18.11.21
https://kansallisteatteri.fi/blogi/kolme-syyta-miksi-teatteria-tarvitaan-tulevaisuudessakin-demokratia-empatia-katharsis/, viitattu 18.11.21
teatterieloa.com 