Esityskaari


Yleisökysymyksenä esille noussut asia sai minut tällä kertaa koneen ääreen: mitkä kaikki asiat ovat syynä siihen, että hyvinkin myyviä esityksiä joudutaan lopettamaan?

Kiitos kysyjälle erinomaisesta kysymyksestä! Vastaus on moninainen, koska syitä on aina monia. Kuvaamasi tilanne ei ole kenellekään mieleinen ja se on nykyisellään harvinainen, mutta todellinen. Jopa lypsävä lehmä joudutaan joskus lopettamaan. Toinen tätä liippaava kysymys, jota viime vuosina on esitetty: miksi korona-aikana valmiiksi harjoiteltuja esityksiä ei välttämättä esitetä lainkaan yleisölle, miksi niistä luovutaan? Yritän kiteyttää jotain, mutta varmasti vielä monta pointtia jää mainitsematta.

Ensinnäkin on hyvä muistaa, että teatteritalomme on jatkuvassa aktiivisessa käytössä. Toiminta pyörii myös silloin, kun emme esitä. Jos ei esitetä, silloin harjoitellaan tulevaa. Ammattilaiset tekevät talossa 6-päiväistä työviikkoa ja jos salissa on sunnuntaivierailu, työtä tehdään 7 päivää viikossa. Kalenterissa ei joutoaikaa ole.

Toisekseen esityssuunnittelua tehdään 1-5 vuoden säteellä. Suosituimmat teokset, ohjaajat tai  näyttelijät pitää kirjallisella sopimuksella varata ajoissa. Vain kirjallinen sopimus on pätevä ja kaikkien oikeusturvan vuoksi sopimusta luonnollisesti tulee noudattaa. Jokaisen ohjelmistoon tulevan esityksen esityskaari suunnitellaan etukäteen. Esityskaari pitää sisällään suunnitteluajan, harjoitusajan ja kaikki esitykset. Etukäteen lasketaan ja pohditaan, keitä ihmisiä teosta tekemään tarvitaan ja heidän kanssa tehdään erillinen sopimus (vierailijat) tai heidät jaotellaan kuhunkin esitykseen (kiinnitetyt). Tämä palapeli on jo melkoinen, sillä jokaisessa esityksessä tarvitaan eri määrä ihmisiä esityksen kaikki tarpeet huomioiden. Jokaiselle kiinnitetylle teatterin työntekijälle pitää olla töitä, mutta ketään ei saa kuormittaa liikaa. Kukaan ei myöskään voi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa, vaikka intohimotyöstä teatterin kohdalla usein puhutaankin!

Esityksen kaarta suunniteltaessa pitää ottaa huomioon mm. se, että koko vuoden kokonaisuudessa puvuston ja lavastamon pitää ehtiä saada valmiit suunnitelmat jokaisesta esityksestä erikseen ja ajoissa, jotta he ehtivät myös valmistaa työt ajoissa ja suunnitellusti. Vaatii aikaa ja paneutumista hahmottaa tarvittava määrä valmistettavia asukokonaisuuksia, kuten myös hahmottaa johonkin näytelmään tarvittavat isot liikuteltavat lavaste-elementit tai pieni yhden näyttämökuvan kalustus. Eri määrä työtä vie eri määrän aikaa.

Lavasteiden varastointi esityskaudella muiden näytelmien lavasteiden kanssa suunnitellaan myös etukäteen. Näyttämömestarimme ovat kertoneet, että lavastusten koko on viime vuosina kasvanut valtavasti. Ja se se on todellista palapeliä, sentin tarkkaa laskemista välillä, että tilat riittävät, repertuaariteatterissa kun ollaan!

Keskisuuressa teatterissa kuten Jyväskylän kaupunginteatteri pyörii samaan aikaan joka vuosi 6-8 näytelmää. Tämän lisäksi talossa toimii vuorovuosina iso oopperaproduktio sekä valtava määrä vierailuesityksiä. Ei myöskään voi sivuuttaa säännöllistä käyttäjäämme Jyväskylä Sinfoniaa, joka harjoittelee muualla, mutta esiintyy säännöllisesti teatteritalossamme. He eivät käytä puvustoa tai lavastamoa, mutta konserttipäivinä lavan pitää olla tyhjä ja käyttökunnossa heidän tarpeitaan varten. Koska sivutilat ovat rajalliset, vaativat myös konsertit omat ennakkojärjestelynsä.

Kun sitten ollaan siinä kuvitteellisessa tilanteessa, että joku näytelmä myy hyvin ja joku toinen huonosti, tullaan väistämättä myös sen kysymyksen äärelle voitaisiinko huonommin myyvän tilalle siirtää hyvin myyvää esitystä? Isossa repertuaariteatterissa tällainen siirto ei ole koskaan mahdollinen nopealla vauhdilla, mutta kuvitteellisessa tilanteessa voidaan esim. lokakuussa nähdä tällainen todellisuus ja kevään myyntiin saattamisen kohdalla tällaista voidaan punnita. Silloin tullaan sopimusteknisten kysymysten äärelle. Onko kummassakin näytelmässä vierailijoita, mitä heidän sopimuksensa sanoo, mitä heidän aikataulunsa sanoo, onko edes teoriassa mahdollista tehdä tällaista siirtoa? Entä tuotantotekniset asiat – saadaanko mahtumaan, mihin väliin, jos uuden jutun harjoitusten sijaan esitetään, mihin sillä paikalla ollut harjoitus siirretään ym? Markkinointi ja talon johto pohtii näitä toki ilman, että työntekijät edes tietävät asiasta tarkemmin. Joskus huonommin myyvä näytelmä lopetetaan aiemmin kuin on ennakkoon ajateltu. Mutta useammin muun muassa edellä mainituista syistä johtuen hyvin myyvä lopetetaan suunnitellusti ja yleisö jää harmittelemaan, että nytkö se jo loppui.

Suomalaisessa teatterikentässä rytmi on se, että kevätkausi loppuu toukokuuhun ja syyskuun alusta esitetään jälleen. Väliin jää pitkä, ansaittu kesäloma ja tiivis harjoituskausi. Markkinoinnin kokemuksen mukaan keväällä hyvin myyvä esitys ei välttämättä saavuta katsojia enää seuraavana syksynä. Joskus kyllä, mutta ei säännönmukaisesti. Jyväskylässä esimerkki pitkään menneestä esityksestä on Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, jota esitettiin kolme näytäntökautta. Mutta useammin jos jokin näytelmä myy monia vuosia, se on kiertävä pieni esitys. Erinomaisena esimerkkinä tällaisesta esityksestä on Suomen pitkäikäisimmäksi teatteriesitykseksi tituleerattu Martti Suosalon ja Mika Nuojuan tähdittämä ”Kiviä taskussa”, jolla näyttelijät ovat kiertäneet Suomea ristiin rastiin jo vuodesta 2002 lähtien. Esitys sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa, mutta sitten se lähti lennolle halki maan ja edelleen esitykset ovat loppuunmyytyjä. Jo kaksikymmentä vuotta! Tämä produktio on siis tehnyt sen, mistä monet vain haaveilevat.

Markkinoinnin ammattilaisemme tekevät aina valtavasti ennustajan työtä teatterinjohtajan kera suunnitellessaan jokaiselle esitykselle sopivan esityskaaren. Koska esitystoiminnassa on kuitenkin kyse elävien, inhimillisten ihmisten työstä ja usein ennalta-arvaamattomasta yleisöstä. Ennustukset osuvat välillä paremmin, välillä huonommin maaliinsa. Maailma tarjoaa myös ympärillä omat yllätyksensä kuten maailmanlaajuisen pandemian kohtaamina olemme saaneet kokea. Vaikka mitä tapahtuu, niin sopimuksista on pidettävä kiinni ja kun seuraavan esityksen kaari alkaa, se myös alkaa. Esitysten lopullinen kaari on aina lopulta arvoitus, kuten myös se, miten esitys taiteellisesti onnistuu tai miten yleisö sen lopulta löytää. Teatterin tekeminen on ikuista palapelin rakentamista mutta myös suuri arvoitus. Siinä sen taika luultavasti juuri piileekin.

Tytti Vänskä